Profeetat Raamatussa ja tänään

JOHDANTOA

Erinäiset keskustelut karismaattisista ilmiöistä on puhututtanut kristillistä kenttää kautta historian joskus enemmän, joskus vähemmän. Erityisen huomion se on saanut kuitenkin viimeisen reilun sadan vuoden aikana. Jotkut ovat puhuneet suurista Hengen vuodatuksista, uusista helluntai-kokemuksista ja seurakunnan erityisistä voimaannuttamisen ajoista. On myös ääniä, jotka ovat arvioineet kyseisiä ilmiöitä ja liikehdintöjä paljon varauksellisimmin sanoin. Jotkut taas ovat nähneet tällaisten olleen pelkkää pinnallista hurmoksellisuutta tai itsensä paholaisen työtä. Kun kyse on kristittyjen yhteydestä, kyse on silloin erilaisten ihmisten yhteenliittymisestä Kristuksen näkymättömässä seurakuntaruumiissa. Kristus yhdistää erilaisista taustoista ja lähtökohdista tulevat seuraajansa yhdeksi perheeksi, sisariksi ja veljiksi. Ja koska me kristitytkin olemme keskenämme erilaisia, se tarkoittaa myös sitä, että rakennumme yhdeksi temppeliksi erilaisia näkemyksiä omaavina.

Kristityn elämän peruslähtökohtana on, että hänen ohjenuorana opissa ja elämässä toimii Raamattu, joka on Jumalan Sana, Hänen erityinen ilmoituksensa ihmiskunnalle. Näin ollen käsitystemme ja näkemystemme tulisi pohjautua ensisijaisesti Raamatun ilmoitukseen. Mutta mitä silloin, kun erilaiset näkemykset jotka perustellaan Raamatun sanalla, kohtaavat? Onko erilaisuudelle tilaa ja missä suhteessa? Koska puhutaan kehällisistä asioista, jossa eriävät näkemykset voivat elää rinta rinnan ja koska luovuttamattomista ydintotuuksista, joista pyritään pitämään tiukasti kiinni? Milloin voidaan puhua teologisista virheistä ja milloin suoranaisista harhaopeista? Rajanveto käytännössä on kuin veteen piirretty viiva.

Voidaan löytää esimerkkejä, jolloin kompromisseja on tehty liiaksikin totuuden kustannuksella ja taas on olemassa myös tapauksia, jossa pienikin erimielisyys on tuomittu harhaopiksi. Yksi tällainen aihe koskee juurikin karismaattisten ilmiöiden arviointia. Aihe on herkkä ja helposti tunteita nostattava, sillä arvioidessa jonkin ilmiön Raamatullisuutta, tulee väkisinkin arvioineeksi toisen ihmisen kokemuksellisuuden aitoutta ja ehkäpä jopa vilpittömyyttä. Siksi tästä keskusteltaessa mielestäni tulisi muistaa yhtä lailla niin kokemusten todellisuus ihmiselle itselleen (olivatpa ne sitten raamatullisia tai ei) ja se Raamattu asiasta sanoo. Emme voi kieltää ihmiselämässä koetun tapahtuman subjektiivisuutta mutta emme myöskään sitä mitä Raamattu sanoo ja mitä taas se ei sano.

Tutkielmassani tartun aiheen yhteen osa-alueeseen, profeettojen toimintaan. Koska karismaattiset liikehdinnät ovat osaltaan olleet vaikuttamassa sellaisten käsitteiden kuin ”apostoli” tai ”profeetta” yleistymistä, olen pyrkinyt näissä puitteissa ottamaan selvää voidaanko tämän päivän ”profeetoille” löytää vastaavuutta Raamatusta. Tutkielma alkaa ensiksi käsitteen määrittelyllä, jonka jälkeen vertailen Vanhan testamentin ja Uuden testamentin profeettojen toimintaa erilaisista näkemyksistä käsin. Tätä taustaa vasten katson ”profeettojen” toimintaa aikanamme jonka jälkeen vielä annan asiasta oman arvioni.

MÄÄRITELMIÄ

Käsite ”profeetta” sellaisenaan on yleisuskonnollinen ilmiö. Tällaiseen toimintaan on liittynyt erityisesti kyky nähdä tulevaisuuteen ja ennustaa tulevia asioita ja tapahtumia. Raamatussa profeettojen toiminta ilmenee paljon monimuotoisempana. Profeetta on henkilö, joka julistaa ja ilmoittaa jumalallisen tahdon jotakin tiettyä tarkoitusta varten. Raamatun profeettojen julistuksessa on useasti läsnä voimakas tulevaisuuteen tähtäävä eskatologinen piirre, mutta yhtä lailla siinä on läsnä nykyhetki, jossa profetia on lausuttu. Profeetat toimivat Jumalan lähettämina, puhuen Hänen nimessään, välittäen suoraan jumalallisen ilmoituksen sen vastaanottajille. Kun profeetta tuo esille profetiansa, oletettua on että Jumala puhuu silloin hänen kauttaan.

Raamattu todistaa niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin puolella monissa kohdin, kuinka kaikki profetiat eivät ole lähtöisin Jumalasta. Raamatun puhuessa profeetoista, voidaankin usein nähdä jännite aidon, Jumalan lähettämän profeetan ja valheprofeetan välillä. Miten aito, Jumalan lähettämä profeetta voitiin erottaa väärästä profeetasta? Profeetta-instituution arvioinnin perusteet löytyvät Deut.13:2-12 ja Deut. 18:15-22. Tekstit tuovat ensinnäkin ilmi sen, että aito profeetta on Jumalan kutsuma, joka panee sanansa profeetan suuhun. Ne, jotka eivät tätä profeettaa kuule, joutuvat tilille Jumalan kanssa. Jumala myös toteuttaa profetiassa esiintyneen ennustuksen. Profeetan tehtävänä oli puhua Jumalan nimessä kaikki, mitä Jumala sanoi ja ainoastaan se, lisäämättä tai ottamatta siitä mitään pois. Väärän profeetan tunnisti kahdella tavalla: joko hänen ennustuksensa ei toteutunut tai sitten se toteutuikin, mutta profeetta alkoi johdattamaan kuulijoitaan epäjumalanpalvelukseen. Tällaiselle profeetalle tuli langettaa rangaistukseksi kuolemantuomio. Yhteenvetona aidon profeetan kriteereiksi voitaisiin siis tiivistää erehtymätön ilmoitus että teologinen puhdasoppisuus.

ONKO VT:N JA UT:N PROFEETOILLA EROA?

Tämän päivän karismaattisista ilmiöistä keskusteltaessa esiin nousee yleensä kaksi näkemystä tai koulukuntaa. Joko pyritään erottamaan aidot karismaattiset ilmiöt vääristä tai sitten keskustellaan tulisiko tällaisia ilmiöitä esiintyä lainkaan. Jälkimmäisessä tapauksessa puhutaan kahdesta eri koulukunnasta: sessationismista, jonka mukaan hengelliset lahjat (kuten profetoiminen, kielillä puhuminen ja parantaminen) ovat toimineet merkkeinä apostolisella ajalla, vahvistaen pelastushistoriallisen aikakauden muutosta ja siten apostolisen ajan päätyttyä lakanneet. Toista koulukuntaa kutsutaan kontinuationismiksi, jonka mukaan apostolisella ajalla ilmenneet merkkilahjat toimivat yhä seurakunnassa. Kun nämä koulukunnat keskustelevat profeettojen toiminnasta, ratkaisevin kysymys nousee Raamatun antamista määritelmistä, erityisesti profeettojen toiminnan luontoon ja jatkuvuuteen testamenttien välillä. Kontinuationismissa tehdään ero Vanhan ja Uuden testamentin profeetoilla ja heidän tehtävänsä olemuksella, kun taas sessationismisssa profeettojen nähdään toimivan samalla tavoin niin Vanhan kuin Uuden liiton puolella.

Kun kontinuationistit väittävät Vanhan ja Uuden testamentin profeettojen välillä olevan eroa, he tekevät eron kahden erilaisen profetoimisen välillä. On profeettoja, jotka puhuvat ehdotonta ja erehtymätöntä Jumalan sanaa, joka sellaisenaan on myös tallennettu Raamattuun. Ja sitten profeettoja, joiden tehtävä ei niinkään ollut välittää Jumalan sanallista ilmoitusta, vaan ennemminkin Hänen läsnäoloaan kansansa keskellä. Tällaisten profeettojen ennustuksissa saattoi ilmetä joitakin epätarkkuuksia ja siksi Uuden testamentin puolella Paavali ohjeisti seurakuntia arvioimaan tällaisia ilmoituksia. Sessationistit näkevät Jumalan profeetan toimivan lähtökohtaisesti aina samalla tavalla. Profeetta välittää Jumalan sanallista, virheetöntä ilmoitusta vastaanottajilleen. Kun profeetta profetoi, Jumala puhuu silloin hänen kauttaan suoraan. Joitakin keskusteluissa nostettuja esimerkkitekstejä, ovat mm. Num.11:16-30; Apt.21:8-14; 1.Kor.12-14; Ef.2:19-22; 3:5, 4:7-13; 1.Tess.5:19-21.

Num.11:ssa kerrotaan kuinka Mooses saa avukseen 70 Israelin kansan vanhinta. Hän oli ensiksi valittanut Herralle raskasta kutsumustaan, jonka johdosta Herra otti Mooseksen yllä ollutta henkeä ja antoi sitä vanhinten ylle. Tämän seurauksena kansan vanhimmat profetoivat, mutta ainoastaan tuon kerran. Joosuan ilmoittaessa Moosekselle, että henki laskeutui myös niidenkin vanhinten ylle, jotka eivät olleet kokoontuneet Mooseksen luo, Mooses vastasi: ”Oletko kateellinen minun puolestani? Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja Herra antaisi henkensä tulla heidän päälleen!” (Num.11:29). Lauseessa on nähty molemmin puolin keskustelua profeetallinen kaipaus, joka ennustettiin uudelleen profeetta Jooelin toimesta (Jooel.3:1-5) ja joka lopulta toteutui Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeisenä helluntaina (Apt.2.). Kontinuationistien parissa Mooseksen ja kansan vanhinten toiminnassa on nähty eroa. Kun Jumala puhui Mooseksen kautta, hän välitti Jumalan sanallista ilmoitusta. Vanhinten profetoinnin on taas nähty ennemminkin osoituksena Jumalan läsnäolosta, eikä niinkään Jumalan sanallisesta ilmoituksesta. Toisaalta ero Mooseksen ja vanhinten toiminnan välillä voidaan nähdä heidän jumalasuhteessaan, eikä niinkään heidän toimintatavoissaan. Mooses valitti raskasta kutsumustaan (tuskin siis suhdettaan Jumalaan), eikä olisi tahtonut pitää ainutlaatuista asemaa kansan parissa. Hän sanoi, että ”kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja”. Tästä voidaan tulkita, ettei Moosesta olisi haitannut, jos kansasta olisi noussut useampia, hänen kaltaisia profeettoja, jotka hänen tavoin välittivät Jumalan sanaa kansalle. Siten ajatus pelkästä Jumalan läsnäolon välittämisestä vaikuttaisi kavennetulta näkökulmalta.

Apt.21:ssa kerrotaan Uuden testamentin harvoista nimetyistä profeetoista, Agaboksesta (muita nimeltä mainuttuja profeettoja: Hanna, Luuk.2:36-38; Antiokian seurakunnan johtajia, Apt.13:1; Juudas ja Silas, 15:32). Agaboksen asema profeettana ja hänen toimensa olemus jakaa näkemyksiä. Kontinuationistit näkevät Agaboksen profetoinnin erilaisena verrattuna esimerkiksi Vanhan testamentin ns. ”kirjaprofeettoihin”. Agaboksen profetiaa Paavalin vangitsemisesta on pidetty epätarkkana (Apt.21:31-33) ja siten nähty edustavan Uuden testamentin aikaista profetoimista, joka sellaisenaan ei ole täysin erehtymätöntä. Ja koska Paavali vielä vastusti profetian johdosta nousseita varoituksia, ei Agaboksen sanoilla nähdä olevan samanlaista auktoriteettia kuin Vanhan testamentin profeetoilla.

Sessationistit näkevät taas Agaboksen Vanhan testamentin profeettojen kaltaisena. Tämä näkyy jo profetian alkusanoissa, jotka vastaavat Vanhan testamentin profeetallista julistuskaavaa (VT: ”Näin sanoo HERRA”, UT: ”Näin sanoo Pyhä Henki”). He näkevät myös profetian toteutuneen täysin (Apt.21:31-33; 28:17). Se, että Paavali vastusti saamiaan profetioita, ei tarvitse tarkoittaa, että hän olisi vastustanut Pyhää Henkeä. Tarkemmin luettuna profetia vain toi ilmi, miten Paavalin tulisi käymään ja tämän johdosta muut alkoivat varoittaa häntä menemästä Jerusalemiin. Se, oliko Agabos yksi näistä varoittajista, ei ilmene itse tekstistä. Kontinuationistit sanovat, että mikäli Agabos oli profeetta tässä merkityksessä, hänen kauttaan tullutta ilmoitusta olisi pitänyt olla enemmänkin tallennettuna Raamattuun. Tässä kohden sessationistit vetoavat esimerkiksi niihin moniin Vanhan testamentin profeettoihin, joita ei lueta ns. kirjaprofeettojen joukkoon. Kuka kiistää esimerkiksi sellaisten henkilöiden kuin Naatanin, Elian tai Elisan profetioiden jumalallisen arvovallan, vaikkei heidän kaikkia profetioita (joita voidaan ehdottomasti olettaa olevan enemmän kuin ne mitkä ovat kirjatut; vrt. myös Paavalin kadonneet kirjeet) ole kirjattu Raamatuun? Tai niiden profeettojen, jotka kuningas Ahabin palatsin päällikkö Obadja piilotti luoliin Elian päivinä (1.Kun18:3,4)? Heidän sanomistaan ei ole minkäänlaista mainintaa ja kuitenkin Raamatussa heidät kuvataan ”Herran profeetoiksi” (1.Kun.18:4). Olisiko heitä nimetty sellaisiksi, jos heidän sanomansa olisi pitänyt sisällään epätarkkuuksia? Tuskin. Elia ei ollut ainoa profeetta, vaikka sellaiselta hänestä välillä tuntuikin.

Ehkäpä eniten käytetyt tekstit löytyvät 1.Korinttilaiskirjeestä ja sen luvuista 12-14. Luvut pitävät sisällään muutakin aineistoa karismaattisten ilmiöiden arvioimiseen, mutta huomioin tässä kohdin vain pintapuolisesti profetoinnin ja siihen liittyvän arvioinnin. Kontinuationistien voimakkaimpia argumentteja Vanhan ja Uuden testamentin profeettojen eroavaisuuteen liittyy profetoinnin arvioimiseen (1.Kor.14:29). Profetioita tulee arvioida, koska ne eivät ole erehtymättömiä. Näin ollen kaikki tulee koetella, jonka jälkeen siitä voidaan ottaa se, mikä on hyvää (1.Tess.5:19-21).

Sessationistit esittävät tähän kriittisen kysymyksen. Mikäli kontinuationismissa uskotaan, että Uuden testamentin profetiat vastaavat tämän päivän profetoimista, jolla ei kuitenkaan ole samaa arvovaltaa kuin Raamatulla ja ne kuitenkin tulisi koetella Raamatulla, miten profetioiden koetteleminen toteutettiin tuolloin, kun ei ollut koko Raamatun ilmoitusta vielä saatavilla? Selväähän on, että Jeesuksen ja apostolien toiminta ja opetukset toivat mukanaan uutta, kehittyvää ilmoitusta tuonaikaiseen pelastushistorialliseen hetkeen, joten vertailupohjaa ei kaikkeen löytynyt Vanhasta testamentista (esim. pakanoiden asema, ympärileikkaus ja sapatin pitäminen). Sessationistit näkevätkin, että arviointi koski profeettoja itseään, jolloin heidät arvioitiin samalla tavoin kuin Vanhan testamentin aikana: mikäli profeetta puhui jotain, mikä ei toteutunut tai mikäli se johti poispäin Jumalasta, kyseessä oli väärä profeetta (Matt.7:15-23; 1.Joh.4:1-3). Jumalan lähettämät profeetat välittivät Jumalan suoran sanallisen profetian seurakunnalle, joka arvioiduttua otettiin Jumalan sanana.

Kontinuationistit ovat vedonneet 1.Kor.14:37, jonka mukaan Paavalin sanoilla olisi suurempi auktoriteetti, kuin seurakunnassa olevien profeettojen, kirjoittihan hän heille nämä ohjeistukset ”Herran käskynä”. Kohta voidaan kuitenkin ymmärtää tavalla, jossa Paavalia viittaa korinttilaisiin ja sanoo, että mikäli keskuudessanne on aito Jumalan profeetta, hän ei toimi vastoin näitä ohjeistuksia. Ovathan ”profeettojen henget profeetoille alamaiset” (1.Kor.14:32). Sitten hän vielä sanoo jakeessa 38: ”Jos joku ei tätä tunnusta, häntä itseään ei tunnusteta.”. Toisin sanoen apostolin ja Jumalan profeettojen välillä ei vallitse ristiriitaa, sillä ne molemmat välittävät Jumalan sanan seurakunnalle.

Viittaus apostoleihin profeettojen yhteydessä vie katsauksen Efesolaiskirjeeseen. Kirjeessä mainitaan kolme kertaa ”profeetat”, joista jokaisessa ne esiintyvät sanan ”apostolit” jälkeen (Ef.2:20; 3:5; 4:11). Ef.4:11 on käytetty kontinuationistien parissa todisteena siitä, että mikäli seurakunnassa on olemassa yhä opettajien, paimenien ja evankelistojen toimi, miksi se ei koskisi enää apostoleja eikä profeettoja? Sessationistien (sekä myös joidenkin kontinuationistienkin) mielestä kohta tulisi tulkita sitä edeltävien mainintojen valossa. Ef. 2:20 puhuu Jumalan seurakunnan rakentuvan ”apostolien ja profeettojen perustukselle” jossa on ”kulmakivenä itse Kristus Jeesus”. Näin ollen seurakunta jatkaa kasvuaan perustuksesta, joka on jo laskettu.

Jotkut kontinuationisti näkevät Paavalin viittaavan profeetoilla Vanhan testamentin profeettoihin, mutta kun tekstiä jatkaa muutaman jakeen eteenpäin, voidaan todeta, että kyse on tuosta kyseisestä hetkestä (Ef.3:5, Kristuksen salaisuus ”nyt Hengessä ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille). Toisin sanoen, koska ei vielä ollut täyttä ilmoitusta, apostolit ja profeetat rakensivat tätä perustusta välittäen seurakunnnalle Jumalan sanaa. Apostolien kuollessa heidän tilalleen ei valittu enää uusia (mm. Apt.12:2) ja siksi saman erityisaseman voitaisiin nähdä koskevan myös profeettojakin. Vielä jotkut kontinuationistit tulkitsevat Ef.2:20 käsittävän henkilöitä, jotka ovat apostoli-profeettoja tai apostoleja, jotka profetoivat. Tätä näkemystä eivät edes kaikki kontinuationistitkaan tue, joten en sen erityisemmin huomioi tätä näkemystä.

PROFEETAT TÄNÄÄN

Mihin edellä esitetyt näkemykset sitten johtavat keskusteltaessa tämän päivän profeetoista? Kontinuationismissa ei nähdä ongelmaa profeettojen olemassaololla, sillä heidät määritellään erilaisiksi kuin Jumalan erityistä ilmoitusta välittäneet profeetat. Ja koska Raamatun ilmoitus sellaisenaan on suljettu, ei ole odotettavissa uutta erityistä ilmoitusta Jumalalta. Kun tämän päivän profeetat puhuvat, heidän ei odoteta puhuvan erehtymättömästi ja siksi heidän profetiansa sisältö tulee koetella Raamatun sanalla.

Sessationismissa edellä kuvatut johtopäätökset tuovat ongelmia. Esimerkiksi miten Raamattu voi toimia profetian mittarina, jos Jumala yhä puhuu? Joko Jumala puhuu tai sitten Hän ei puhu. Tähän kontinuationistien parissa voidaan vastata, että Raamatun ilmoitus, erityisesti sen profeetallisuus on koeteltu ja oikeaksi havaittu historian saatossa. Mutta takaako silloin yhtenevyys Raamatun opetuksen kanssa vielä profetian jumalallisen alkuperän? Tähän sessationistit vastaavat kieltävästi (perusteluna mm. Mark.3:11 ja Apt.16:16-18). Jopa riivaajatkin tunnustavat Raamatun opetuksen.

Entäpä jos profetia on täysin Jumalasta? Tulisiko sen saada silloin samanlainen arvovalta Raamatun ilmoituksen kanssa (tämä ajattelu ei ole ongelmallista uskonnoissa ja lahkoissa, joissa uskotaan jumalallisen ilmoituksen jatkuvan yhä, kuten mormonien parissa)? Mikäli profeetan toiminta ymmärretään yhteneväksi testamenttien välillä, johdonmukaista olisi ajatella, että kyllä. Ja mikäli profeetta toi esille uutta ilmoitusta ensimmäiselle vuosisadalla, mikä estäisi uuden ilmoituksen julistamista tänäkin päivänä? Näin ollen keskustelu profeetan toimesta koskee väistämättä myös oppia Raamatusta, sen jumalallisuudesta että ilmoituksen laadusta ja sen lopullisuudesta.

ARVIOINTIA

Kirjoittaessani arvioita tästä aiheesta, tahdon tuoda tähän mukaan hieman henkilökohtaista näkökulmaa. Tutkielmani alussa mainitsin aiheen olevan toisinaan herkkä ja tunteita nostattava. Onhan aiheen käsittely kytköksissä ihmisten erinäisiin kokemuksiin ja jopa jonkun kutsumukseenkin. Ensiksikin, pohdintani tarkoitus ei ole loukata ketään. Tahdon ennemminkin herättää ajattelevaa keskustelua, jossa erilaiset näkemykset voisivat kohdata toisensa avoimesti. Toiseksi, pohdintani eivät yksinomaan nouse norsunluutornissa tehdyistä päätelmistä, sillä erityisen paljon ajattelemisen aihetta minulle ovat antaneet kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa seurakunnan arjessa.

Kun arvioin profeetan toimintaa, profetoimista tai ylipäätään mitä tahansa karismaattista ilmiötä, en suorita arviota täysin ulkopuolisen näkökulmasta. Oma hengellinen taustani on vahvasti kytköksissä karismaattisuuteen. Olen kasvanut kodissa, jossa karismaattisuus on ollut arkipäivää ja elänyt seurakuntien keskellä, jotka ovat vahvasti painottaneet Pyhän Hengen toimintaa tällä tavoin. Paljon olen kuullut profetioita, useita ollut ottamassa niitä vastaan ja joitakin saattanut itsekin antaa. Kaiken tämän olen tehnyt siinä uskossa, että palvelen Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa. Olen ajatellut voimallisen saarnan yhden elementeistä olleen profetoiminen ja ikäänkuin profeetan arvovallalla puhuminen (vaikkakin itsessään sanaa ”profeetta” kohtaan olen syystä tai toisesta ollut varauksellinen).

Tänä päivänä ajattelen kuitenkin toisin. Paljon vaikutusta on ollut epätarkkojen ja suoranaisesti väärien profetioiden kuulemisella. Aluksi niitä on saattanut pitää Jumalalta tulleena sanomana, mutta jälkeenpäin se on osoittautunut harhaluuloksi. Kun lukee Raamatun profeetoista ja katsoo tämän päivän ”profeettoja”, en näe heidän toiminnallaan paljoakaan yhteistä. Mutta tämä ei saanut minua vielä aluksi ajattelemaan, etteikö profeettoja silti olisi. Olinhan kuullut kuitenkin profetioista, jotka olivat toteutuneet. Ajattelin, etten haluaisi heittää lasta pesuveden mukana.

Myöhemmin aiheelliseksi kysymykseksi nousikin, onko siellä pesuvedessä koskaan sitä lasta sitten ollutkaan? Minun oli uskaltauduttava pohtimaan mistä omat ”jumalalliset ilmoitukseni” nousivat. Paljon sanoman sisältöön vaikutti se, mitä saatoin tietää jostain ihmisestä jo etukäteen. Ja jos kyseessä oli tuntematon ihminen, mieleeni nousi asioita, joita olen viimeksi pohtinut, jonka jälkeen ne muotoutuivat tavalla, joka ei ole liian yksityiskohtaista, vaan sellaista joka sopisi melkein kaikille. Kaikessa tässä ajattelin vilpittömästi palvelleeni Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa, vaikka olen aina ollut varausellinen nimeämään ketään profeetaksi, vielä vähemmän itseäni.

Kun olen pohtinut profeetta-käsitetta Raamatun aineiston valossa, olen tullut vakuuttuneeksi sessationistien tavoin siitä, että profeetan toiminta tulee nähdä samanlaisena niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissakin. Ja mikäli uskon profeettojen välittäneen ehdotonta Jumalan sanaa sellaisenaan, on enää vaikea ajatella kyseisen toimen terveeseen olemassaoloon. Muussa tapauksessa kohtaan ongelmia Raamatun riittävyyden ja kaanonin lopullisuuden kanssa. Toisaalta on myönnettävä, ettei kumpikaan osapuolista, kontinuationismi kuin sessationismikaan esitä näkemyksiään täysin ongelmitta. Esimerkiksi 1.Kor.13:8-12 sallii tulkinnan, jonka mukaan profetoiminen muiden lahjojen ohella jatkuisi Herran paluuseen asti, mutta se ei pakota siihen. Suuremmat ongelmat näen kuitenkin näkemyksessä, jonka mukaan profeettoja on yhä olemassa. Jumalan lähettämä profeetta julistaa sanallisen ilmoituksen Jumalalta. Ja mikäli tällaisia yhä esiintyisi, tulisi silloin kysyä, onko Raamattu Jumalan lopullinen ilmoitus itsestään ihmiskunnalle?

Onko sitten tällaisella näkemyksellä jotakin annettavaa seurakunnalle? Mielestäni on. Jo alkaenkin siitä, ettei tulisi ottaa valikoituja asioita Raamatusta täysin itsestäänselvinä, ikään kuin muulla tavoin ajatteleminen olisi täysi mahdottomuus. Tätä on havaittavissa Suomen vapaan kristillisyyden kentässä, jonka perinteeseen ei niin voimakkaasti istu sessationistinen käsitys. Jos tässä asiassa uskaltaa poiketa enemmistöstä, saattaa osakseen saada hämmennystä, varauksellisuuttaja ja jopa vihamielisyyttä. Tämä on mielestäni yksi niistä opillisista kysymyksistä, joka mielestäni juurikin toimisi peilinä vastakkaiselle näkemykselle. Tottuneita käsityksiä olisi hyvä pyrkiä haastamaan.Tarkoitus ei kuitenkaan olisi luoda vastakkainasettelua, vaan olla luomassa näkökulman laajenemista.

Erityisesti toivoisin tämän saavan ihmiset tarttumaan yhä innokkaammin Raamattuihinsa. Ja tällä tarkoitan niin sessationistejakin kuin kontinuationistejakin. Jos syventyvät vakaumukset saavat kristityt ottamaan todesta Raamatun ilmoituksen, syttyen sille, haluten elää Jumalan kunniaksi lähimmäistään palvellen ja vieden sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta aina maailman äärin saakka, on keskustelu eriävien näkemysten välillä tuottanut hyvää hedelmää.

Jos tämä kuitenkin loukkasi jotakuta, sille en mahda mitään. Se ei ollut tarkoitukseni.

LÄHTEET

Houston, G. 1990. Kuka on oikea profeetta? Profetia-ilmiö Raamatussa ja tänään. Kauniainen: Perussanoma Oy.

Iso Raamatun tietosanakirja. Osa 5. 1991. Vantaa: Ristin Voitto ry.

Katanovic, A. The End of Charismatic Gifts. http://www.house-church.net/doctrines/church-practise/charisma.html

Schreiner, T. Why I Am a Cessationist. https://www.thegospelcoalition.org/article/why-i-am-a-cessationist

Schwertley, B. Spiritual Gifts, Part 2. Prophecy. http://www.reformedonline.com/uploads/1/5/0/3/15030584/spiritual_gifts2.pdf

Simonian, C. A Challenge Against the Cessation of Prophecy. http://www.ourvineyard.org/files/ON_THE_CESSATION_OF_PROPHESY_web.htm

Teksti pohjautuu pneumatologian kurssilla pitämääni luentoon profeetoista Raamatussa ja nykyään (Suomen teologinen opisto, kevät 2017).