Valheen kaikella voimalla
Tapoihini ei ole kuulunut suora toisten henkilöiden arviointi julkisesti. Tottakai minulla mielipiteitä saattaa löytyä, mutta olen ollut melko tarkka siitä, missä yhteydessä näkemyksiäni olen tuonut. Enkä lähtisi arvioidessani edelleenkään saarnastuolin takaa nimeämään ketään (miten sitten 1.Tim.1:20; 2.Tim.2:17; 3:14 liittyvät tähän onkin sitten iha eri keskustelunsa). Jollain lailla vierastan omalla kohdallani ajatusta puhua varta vasten jostain tietystä henkilöstä. Koen asettavani itseni paikalle joka ei minulle kuulu. Tällä en nyt tarkoita etteikö nimellistä arviointia tulisi lainkaan suorittaa. Ehdottomasti. Olen vain jättänyt sen yleensä itseäni kypsemmille henkilöille.
Tällä kertaa haluan kuitenkin kirjoittaa eräästä henkilöstä. Henkilöstä, joka viimeisten muutamien vuosien ajan on ollut niitä harvoja kristittyjä jotka ovat saaneet valtakunnallisten medioiden huomion. Yleensä tällaisen seulan läpäissyt henkilö on ollut voimakastahtoinen ja karismaattinen persoona, jolla on paljon vaikutusvaltaa alallaan ja jonka nimi lopulta on liitetty johonkin skandaaliin. Tällaiset tapaukset kuulostavat turhankin tutuilta. Toista maata vaikutti kuitenkin olleen tapaus nimeltä Patrick Tiainen. Ainakin aluksi. Kuten edellä osoitetut linkit näyttivät, Tiainen oli saanut huomiota julkisuudessa jo ennen paljastunutta kaksoiselämäänsä.
Itsevarma, energinen, innokas, uudistushaluinen, karismaattinen persoona teki hänestä karismaattisen kristillisyyden kultapojan. Paljon intoa, paljon halua auttaa ja saavuttaa jotakin. Enkä lainkaa epäile hänen vaikuttimiaan. Edes tämän skandaalin paljastuttua. Tahdon yhä uskoa, että kyseessä on ollut nuori kaveri joka on tahtonut tehdä Jumalalle jotain suurta ja hienoa. Näin hänessä jollain lailla itseäni, millainen olin joitakin vuosia sitten. Tuskin poikkesin juuri lainkaan hänen näkemyksistään ja tavoistaan saavuttaa "Suomen Siionia". Vauhti oli kuitenkin hänellä luja. Lopulta vastaan tulikin seinä. Noin 1,5 vuotta näiden tapahtumien jälkeen hän on alkanut tuoda julkisuuteen mitä kaiken tuon hälinän keskellä tapahtui.
Viimeisin ulostulo tapahtui 26.10 Ylen Perjantai -ohjelmassa, jossa hän oli yhtenä vieraista keskustelemassa valehtelemisesta. Hänen osuutensa alkoi ensin näyttämällä parin vuoden takainen pätkä pitämistään tilaisuuksistaan. Myötähäpeän tunteet valtasivat itseni katsellessani tilaisuuksien kulkua ja kuunnellessani niiden sisältöä. Tätä kommenttia en nyt kohdista Patrick Tiaiseen itseensä. Viittaan myötähäpeällä siihen kaikkeen hihhulointiin, mikä on täysin normaalia tuon kaltaisissa hippasteluissa (kuten rakas vaimoni tapaa kutsua noita tilaisuuksia). Hihhulointiin ei Patrick Tiaista tarvita. Hän vain mahdollisesti korosti karismaattisen kristillisyyden mittasuhteita antaen sille (ainakin hetkeksi) kasvot. Jossainpäin pientä maatamme yhä kokoontuu porukoita, missä vastaavanlaiset elementit ovat keskiössä.
Mutta kaiken tämän keskellä muistin kuinka itsekin olin jotain tuollaista. Ja kaikessa siinä luulin oikeasti palvelleeni Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa. Vaikkei luulolla ja pelkällä vilpittömyydellä pitkälle edetäkään, nuo ajat ovat opettaneet minua ainakin jotenkin olemaan armollinen ja myös myötätuntoinen (kaiken myötähäpeänkin keskellä) tällaisia henkilöitä kohtaan. Mitä muutakaan nämä ihmiset voisivat kuvitella jos piirit ovat tällaiset, eikä oman kuplansa ulkopuolelle ole uskallettu mennä? He (mukaan lukien Patrick Tiainen) ovat omanlaisia uhreja. Karismaattisen ja ihmiskeskeisen kristillisyyden uhreja. Tämän myös (ainakin osittain) myöntää Tiainen itsekin.
Mutta kuunnellessani häntä huomasin, että vaikka hän kykenee katsomaan kriittisesti karismaattisia ilmiöitä, ei hän tästä ihmiskeskeisestä ajattelusta ole päässyt irti. Vanhoissa pätkissä hän kertoi uskoontulostaan sanoin: "annoin mahdollisuuden Jumalalle" sekä "päätin lähteä / tein päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta"(nämä ovat sanontoja, jotka tietyissä liikkeissä täysin yleisiä kuvauksia uskoontuloista). Kaiken oman kriittisen arvioinnin päätteeksi hän sitten kertoi kuinka hän nykyään pyrkii etenemään elämässään kuuntelemalla sydäntään. Mitä hän tarkalleen ottaen sitten "sydämellä" tarkoitti, sen tietää parhaiten hän itse. Mutta mikäli jollain lailla kykenen saavuttamaan hänen viestinsä merkitystä, niin ilmeisesti hänen maailmankuvansa rakentuu yhä hänen itsensä ympärille. Jumala yksin näkee hänen sisimpänsä ja tuntee hänen uskonsa aitouden, mutta kuullessani tuon lauseen aloin miettimään voiko aito kristitty sanoa tuollaista? En tiedä. Tämä onkin sitä pohdiskeluani jota heitän tässä ilmoille. Ehkäpä ne joskus antavat lisää ajattelunaiheitta jollekin muulle...
Selvää on kuitenkin se, että Afrikan kyseenalaisista raamattukouluista valmistuneena (huom. enkä tarkoita että raamattukoulun afrikkalaisuus tekisi siitä kyseenalaisen) Patrick Tiainen on saanut vaikutteita, joiden uhriksi hän lopulta päätyi. Ja sanon tämän silti henkilönä, joka näkee homoseksuaalisuuden harjoittamisen kapinana Jumalaa ja Hänen luomakunnan säädöksiään vastaan. Olisiko Patric Tiainen homoseksuaali muissa kristillisissä piireissä? Mahdollisesti. Mutta ei taatusti antaisi sille periksi, mikäli olisi kasvanut irrallaan ihmiskeskeisestä ja karismaattisesta kristillisyydestä. Tiainen itse kertoi kamppailuistaan, kuinka hänelle oli opetettu että teemme itse valintamme. Ikään kuin meillä olisi langat käsissämme taistellessamme omaa turmeltunutta luontoamme vastaan. Ei ihme, että lopulta tuli romahdus.
Jos ihminen ei pääse omin voimin irti riippuvuuksista, kuinka hän voisi päästä jostain sellaisesta, jonka mieltää osaksi omaa identiteettiään? Silloin ihmisen tuli päättää kieltää olevansa se kuka hän on. Jos ihmisille uskotellaan, että heillä on tällainen voima ja valta, on seurauksena ennemmin tai myöhemmin ahdistus, masennus, epätoivo ja lopulta itsetuhoisuus. Tuollaisilla väittämillä ei ole mitään tekemistä todellisen kristillisyyden kanssa. Vain valheelliset väittämät voivat johtaa tuollaisiin ihmiskohtaloihin. Totuus on lopulta ainoa tie todelliseen vapauteen. Jeesus sanoi: "Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." Sekä myöhemmin: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa iäti, mutta poika pysyy. Jos siis Poika (Jeesus itse) vapauttaa teidät, te olette todella vapaita." (Joh.8:31,32,34-36).
Jos Jumala armossaan ei ihmistä pelasta, ei häntä pelasta edes vilpitön tahdonvoimakaan. Ainoastaan Jumala voi vapauttaa ihmisen edes ylipäätään uskomaan Häneen. Ilman tätä Jumalan yliluonnollista työtä ihmiset elävät yhä lukittuina omaan syntiseen luontoonsa. Ja tätä lukkoa ei kukaan voi avata päättämällä tai valitsemalla. Se on yksin Jumalan armoa, joka on mahdollista Jumalalta tulleen uskon kautta Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Jumala antoi Poikansa, Jumala lahjoittaa uskon ja Jumala armahtaa kenet armahtaa. Hän ei ole velvollinen tekemään sitä kaikille. Me kaikki ansaitsemme Hänen oikeudenmukaisen tuomionsa oman turmeltuneisuutemme perusteella. Olemme sitä jo äidin kohdusta saakka. Elämme kirotussa luomakunnassa, jossa vaikuttavat surut ja murheet, rappeus, sairaudet ja kuolema. Tämä kaikki tuli ensimmäisen ihmisen kapinoinnin seurauksena. Tämän tähden Jumala kirosi hyväksi todenneen luomakuntansa ja kuvaksi luomansa ihmisen. Mutta luomakunta ihmisineen ei kohdannut vielä tuomiota. Se on Jumalan ensimmäinen armon osoitus, osoitus Hänen armoliitostaan suhteessa luomakuntaansa.
Jos Jumala olisi tuhonnut tämän kaiken, se olisi ollut aivan oikein ja sulassa harmoniassa oman olemuksensa kanssa. Mutta Jumala ei tehnyt niin. Miksi? Koska Hän haluaa osoittaa myös armonsa suuruuden, jotta Hänet voitaisiin tuntea näin myös laupiaana ja armahtavana Jumalana. Jumalana, joka ei annakaan meille ansiomme mukaan. Oikeus kyllä tapahtui. Se tapahtui laittamalla Hänen Poikansa sovittamaan rikoksemme, kuittaamaan velkamme ja kärsimään meille kuulunut rangaistus. Jumala itse tuli ihmiseksi ja osoitti, että pelastus, armo ja tuomio tulevat yksin Häneltä itseltään. Hänellä on valta armahtaa ja valta tuomita. Ne, joille Hän lahjoittaa uskon Hänen Poikaansa, niissä Hän tuo esille armonsa suuruuden. Ja niille, jotka jätetään kirottuun tilaansa, Jumala osoittaa täydellisen oikeudenmukaisuutensa. Näin Hän tuo kaikkein täydellisimmin esille sen, kuka Hän on.
Jumala ei ilmoita itseään ainoastaan Luojana, mutta myös Pelastajana. Hän ei tuo esille ainoastaan oikeudenmukaisuuttaan, vaan yhtä lailla myös armonsa. Ilman tätä Jumala-keskeistä maailmankuvaa ihminen on hukassa. Jopa nekin, jotka mieltävät itsensä kristityiksi. Jos keskiöön laitetaan ihminen, hänen tahdon voimansa, hänen itsemääräämisoikeutensa, hänen valintansa, hänen vilpittömyytensä, hänen kykynsä, niin väistämätön seuraus siitä on omavanhurskaus ja lopulta romahdus. Jotkut jaksavat elää vuosikymmeniä tällaisista asetelmista käsin, toiset taas tulevat tuolta alas lujaa ja äänekkäästi. Näin tapahtui Patrick Tiaiselle. Hän itse prosessoi yhä seksuaali-identiteettiään, eikä ainakaan haastattelussa tuonut esille millainen on hänen nykyinen suhteensa Jumalaan.
Halusin siirtyä tarkoituksella Tiaisesta käsitykseen Jumalasta ja meistä itsestämme. Miten nämä liittyvät toisiinsa? Siten, että meidän asenteitamme ja arvomaailmaamme ohjaa voimakkaasti se, miten näemme itsemme, millainen meidän maailmankuvamme on ja millaiseksi me miellämme Jumalan. Käsityksemme Jumalasta on vahvasti sidoksissa siihen, miten koemme ihmisyyden. Ja taas toisaalta emme voi tuntea todella itseämme irrallaan Jumalasta, joka Luojana on elämämme alkulähde. Tulevissa postauksissa olisikin tarkoitus - jos Jumala tahtoo ja elämme - kirjoittaa miten käsityksemme Jumalasta vaikuttavat kriisien ja kärsimysten kokemiseen.
Tiaisen prosessointiin vaikuttaa yhä hänen käsityksensä ihmisyydestä ja elämästä ylipäätään. Jos hän tekee sen ihmiskeskeisyydestä käsin, hän pahimmassa tapauksessa päätyy äärilaidasta toiseen, jossa pettyneenä omaan tahdonvoimaan hän toteaakin: "hei, tämähän onkin ihan hyväksyttävää". Tiaisesta saattaa siten tulla avoimesti homoseksuaalisuutta harjoittavien "kristittyjen" esikuva. Ja tämä kaikki siitä pettymyksestä, kun ihmisellä ei ollutkaan sitä voimaa valita toisin...
Tällä kertaa haluan kuitenkin kirjoittaa eräästä henkilöstä. Henkilöstä, joka viimeisten muutamien vuosien ajan on ollut niitä harvoja kristittyjä jotka ovat saaneet valtakunnallisten medioiden huomion. Yleensä tällaisen seulan läpäissyt henkilö on ollut voimakastahtoinen ja karismaattinen persoona, jolla on paljon vaikutusvaltaa alallaan ja jonka nimi lopulta on liitetty johonkin skandaaliin. Tällaiset tapaukset kuulostavat turhankin tutuilta. Toista maata vaikutti kuitenkin olleen tapaus nimeltä Patrick Tiainen. Ainakin aluksi. Kuten edellä osoitetut linkit näyttivät, Tiainen oli saanut huomiota julkisuudessa jo ennen paljastunutta kaksoiselämäänsä.
Itsevarma, energinen, innokas, uudistushaluinen, karismaattinen persoona teki hänestä karismaattisen kristillisyyden kultapojan. Paljon intoa, paljon halua auttaa ja saavuttaa jotakin. Enkä lainkaa epäile hänen vaikuttimiaan. Edes tämän skandaalin paljastuttua. Tahdon yhä uskoa, että kyseessä on ollut nuori kaveri joka on tahtonut tehdä Jumalalle jotain suurta ja hienoa. Näin hänessä jollain lailla itseäni, millainen olin joitakin vuosia sitten. Tuskin poikkesin juuri lainkaan hänen näkemyksistään ja tavoistaan saavuttaa "Suomen Siionia". Vauhti oli kuitenkin hänellä luja. Lopulta vastaan tulikin seinä. Noin 1,5 vuotta näiden tapahtumien jälkeen hän on alkanut tuoda julkisuuteen mitä kaiken tuon hälinän keskellä tapahtui.
Viimeisin ulostulo tapahtui 26.10 Ylen Perjantai -ohjelmassa, jossa hän oli yhtenä vieraista keskustelemassa valehtelemisesta. Hänen osuutensa alkoi ensin näyttämällä parin vuoden takainen pätkä pitämistään tilaisuuksistaan. Myötähäpeän tunteet valtasivat itseni katsellessani tilaisuuksien kulkua ja kuunnellessani niiden sisältöä. Tätä kommenttia en nyt kohdista Patrick Tiaiseen itseensä. Viittaan myötähäpeällä siihen kaikkeen hihhulointiin, mikä on täysin normaalia tuon kaltaisissa hippasteluissa (kuten rakas vaimoni tapaa kutsua noita tilaisuuksia). Hihhulointiin ei Patrick Tiaista tarvita. Hän vain mahdollisesti korosti karismaattisen kristillisyyden mittasuhteita antaen sille (ainakin hetkeksi) kasvot. Jossainpäin pientä maatamme yhä kokoontuu porukoita, missä vastaavanlaiset elementit ovat keskiössä.
Mutta kaiken tämän keskellä muistin kuinka itsekin olin jotain tuollaista. Ja kaikessa siinä luulin oikeasti palvelleeni Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa. Vaikkei luulolla ja pelkällä vilpittömyydellä pitkälle edetäkään, nuo ajat ovat opettaneet minua ainakin jotenkin olemaan armollinen ja myös myötätuntoinen (kaiken myötähäpeänkin keskellä) tällaisia henkilöitä kohtaan. Mitä muutakaan nämä ihmiset voisivat kuvitella jos piirit ovat tällaiset, eikä oman kuplansa ulkopuolelle ole uskallettu mennä? He (mukaan lukien Patrick Tiainen) ovat omanlaisia uhreja. Karismaattisen ja ihmiskeskeisen kristillisyyden uhreja. Tämän myös (ainakin osittain) myöntää Tiainen itsekin.
Mutta kuunnellessani häntä huomasin, että vaikka hän kykenee katsomaan kriittisesti karismaattisia ilmiöitä, ei hän tästä ihmiskeskeisestä ajattelusta ole päässyt irti. Vanhoissa pätkissä hän kertoi uskoontulostaan sanoin: "annoin mahdollisuuden Jumalalle" sekä "päätin lähteä / tein päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta"(nämä ovat sanontoja, jotka tietyissä liikkeissä täysin yleisiä kuvauksia uskoontuloista). Kaiken oman kriittisen arvioinnin päätteeksi hän sitten kertoi kuinka hän nykyään pyrkii etenemään elämässään kuuntelemalla sydäntään. Mitä hän tarkalleen ottaen sitten "sydämellä" tarkoitti, sen tietää parhaiten hän itse. Mutta mikäli jollain lailla kykenen saavuttamaan hänen viestinsä merkitystä, niin ilmeisesti hänen maailmankuvansa rakentuu yhä hänen itsensä ympärille. Jumala yksin näkee hänen sisimpänsä ja tuntee hänen uskonsa aitouden, mutta kuullessani tuon lauseen aloin miettimään voiko aito kristitty sanoa tuollaista? En tiedä. Tämä onkin sitä pohdiskeluani jota heitän tässä ilmoille. Ehkäpä ne joskus antavat lisää ajattelunaiheitta jollekin muulle...
Selvää on kuitenkin se, että Afrikan kyseenalaisista raamattukouluista valmistuneena (huom. enkä tarkoita että raamattukoulun afrikkalaisuus tekisi siitä kyseenalaisen) Patrick Tiainen on saanut vaikutteita, joiden uhriksi hän lopulta päätyi. Ja sanon tämän silti henkilönä, joka näkee homoseksuaalisuuden harjoittamisen kapinana Jumalaa ja Hänen luomakunnan säädöksiään vastaan. Olisiko Patric Tiainen homoseksuaali muissa kristillisissä piireissä? Mahdollisesti. Mutta ei taatusti antaisi sille periksi, mikäli olisi kasvanut irrallaan ihmiskeskeisestä ja karismaattisesta kristillisyydestä. Tiainen itse kertoi kamppailuistaan, kuinka hänelle oli opetettu että teemme itse valintamme. Ikään kuin meillä olisi langat käsissämme taistellessamme omaa turmeltunutta luontoamme vastaan. Ei ihme, että lopulta tuli romahdus.
Jos ihminen ei pääse omin voimin irti riippuvuuksista, kuinka hän voisi päästä jostain sellaisesta, jonka mieltää osaksi omaa identiteettiään? Silloin ihmisen tuli päättää kieltää olevansa se kuka hän on. Jos ihmisille uskotellaan, että heillä on tällainen voima ja valta, on seurauksena ennemmin tai myöhemmin ahdistus, masennus, epätoivo ja lopulta itsetuhoisuus. Tuollaisilla väittämillä ei ole mitään tekemistä todellisen kristillisyyden kanssa. Vain valheelliset väittämät voivat johtaa tuollaisiin ihmiskohtaloihin. Totuus on lopulta ainoa tie todelliseen vapauteen. Jeesus sanoi: "Jos te pysytte minun sanassani, te todella olette minun opetuslapsiani ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." Sekä myöhemmin: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa iäti, mutta poika pysyy. Jos siis Poika (Jeesus itse) vapauttaa teidät, te olette todella vapaita." (Joh.8:31,32,34-36).
Jos Jumala armossaan ei ihmistä pelasta, ei häntä pelasta edes vilpitön tahdonvoimakaan. Ainoastaan Jumala voi vapauttaa ihmisen edes ylipäätään uskomaan Häneen. Ilman tätä Jumalan yliluonnollista työtä ihmiset elävät yhä lukittuina omaan syntiseen luontoonsa. Ja tätä lukkoa ei kukaan voi avata päättämällä tai valitsemalla. Se on yksin Jumalan armoa, joka on mahdollista Jumalalta tulleen uskon kautta Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Jumala antoi Poikansa, Jumala lahjoittaa uskon ja Jumala armahtaa kenet armahtaa. Hän ei ole velvollinen tekemään sitä kaikille. Me kaikki ansaitsemme Hänen oikeudenmukaisen tuomionsa oman turmeltuneisuutemme perusteella. Olemme sitä jo äidin kohdusta saakka. Elämme kirotussa luomakunnassa, jossa vaikuttavat surut ja murheet, rappeus, sairaudet ja kuolema. Tämä kaikki tuli ensimmäisen ihmisen kapinoinnin seurauksena. Tämän tähden Jumala kirosi hyväksi todenneen luomakuntansa ja kuvaksi luomansa ihmisen. Mutta luomakunta ihmisineen ei kohdannut vielä tuomiota. Se on Jumalan ensimmäinen armon osoitus, osoitus Hänen armoliitostaan suhteessa luomakuntaansa.
Jos Jumala olisi tuhonnut tämän kaiken, se olisi ollut aivan oikein ja sulassa harmoniassa oman olemuksensa kanssa. Mutta Jumala ei tehnyt niin. Miksi? Koska Hän haluaa osoittaa myös armonsa suuruuden, jotta Hänet voitaisiin tuntea näin myös laupiaana ja armahtavana Jumalana. Jumalana, joka ei annakaan meille ansiomme mukaan. Oikeus kyllä tapahtui. Se tapahtui laittamalla Hänen Poikansa sovittamaan rikoksemme, kuittaamaan velkamme ja kärsimään meille kuulunut rangaistus. Jumala itse tuli ihmiseksi ja osoitti, että pelastus, armo ja tuomio tulevat yksin Häneltä itseltään. Hänellä on valta armahtaa ja valta tuomita. Ne, joille Hän lahjoittaa uskon Hänen Poikaansa, niissä Hän tuo esille armonsa suuruuden. Ja niille, jotka jätetään kirottuun tilaansa, Jumala osoittaa täydellisen oikeudenmukaisuutensa. Näin Hän tuo kaikkein täydellisimmin esille sen, kuka Hän on.
Jumala ei ilmoita itseään ainoastaan Luojana, mutta myös Pelastajana. Hän ei tuo esille ainoastaan oikeudenmukaisuuttaan, vaan yhtä lailla myös armonsa. Ilman tätä Jumala-keskeistä maailmankuvaa ihminen on hukassa. Jopa nekin, jotka mieltävät itsensä kristityiksi. Jos keskiöön laitetaan ihminen, hänen tahdon voimansa, hänen itsemääräämisoikeutensa, hänen valintansa, hänen vilpittömyytensä, hänen kykynsä, niin väistämätön seuraus siitä on omavanhurskaus ja lopulta romahdus. Jotkut jaksavat elää vuosikymmeniä tällaisista asetelmista käsin, toiset taas tulevat tuolta alas lujaa ja äänekkäästi. Näin tapahtui Patrick Tiaiselle. Hän itse prosessoi yhä seksuaali-identiteettiään, eikä ainakaan haastattelussa tuonut esille millainen on hänen nykyinen suhteensa Jumalaan.
Halusin siirtyä tarkoituksella Tiaisesta käsitykseen Jumalasta ja meistä itsestämme. Miten nämä liittyvät toisiinsa? Siten, että meidän asenteitamme ja arvomaailmaamme ohjaa voimakkaasti se, miten näemme itsemme, millainen meidän maailmankuvamme on ja millaiseksi me miellämme Jumalan. Käsityksemme Jumalasta on vahvasti sidoksissa siihen, miten koemme ihmisyyden. Ja taas toisaalta emme voi tuntea todella itseämme irrallaan Jumalasta, joka Luojana on elämämme alkulähde. Tulevissa postauksissa olisikin tarkoitus - jos Jumala tahtoo ja elämme - kirjoittaa miten käsityksemme Jumalasta vaikuttavat kriisien ja kärsimysten kokemiseen.
Tiaisen prosessointiin vaikuttaa yhä hänen käsityksensä ihmisyydestä ja elämästä ylipäätään. Jos hän tekee sen ihmiskeskeisyydestä käsin, hän pahimmassa tapauksessa päätyy äärilaidasta toiseen, jossa pettyneenä omaan tahdonvoimaan hän toteaakin: "hei, tämähän onkin ihan hyväksyttävää". Tiaisesta saattaa siten tulla avoimesti homoseksuaalisuutta harjoittavien "kristittyjen" esikuva. Ja tämä kaikki siitä pettymyksestä, kun ihmisellä ei ollutkaan sitä voimaa valita toisin...
Kommentit
Lähetä kommentti