Kirja-arvostelu: Kristityn vaellus osa 1/3
Ajattelimme vaimoni kanssa toteuttaa yhteisen lukupiirin. Pyrimme n. kerran kuukaudessa jakamaan ajatuksia kirjasta, jonka kumpainenkin on tahoillaan lukenut. Kirjallisuuslajit olemme alustavasti rajanneet sekä kristillisiin että kaunokirjallisuuden klassikoihin, joita sitten vuorottelemme. Aloitimme lukupiirimme kristillisen kirjallisuuden klassikkoteoksesta, John Bunyanin kirjoittamasta Kristityn vaelluksesta. Vaikka tarina oli minulle ennestään tuttu, tämä oli ensimmäinen kerta kun luin sen itse. Noin vajaat kahdeksan vuotta sitten vaimoni luki sitä iltaisin meille hänen odottaessaan vanhempaa lastamme. Tämän lisäksi n. pari vuotta sitten tuli katsottua teoksesta tehty animoitu elokuva joka oli rajoitetun ajan näytettävissä ilmaiseksi. Teos kuvaa Kristitty-nimisen miehen matkaa Turmeluksen kaupungista Taivaan maahan. Tarina on allegoria, vertauskuvallinen kerronta ihmisen kääntymyksestä kristityksi, hänen koetuksistaan ja kasvustaan kristittynä, kunnes hän lopulta saavuttaa kuole