Huokaava luomakunta

 

Olen huomannut viime aikoina kiinnittäväni enemmän huomiota kaupungeissa kohtaamiini eläimiin. Lokkeja toreilla, rusakoita takapihalla, perhosia keittiössä. Ne ovat kuin kaukaisia viestejä, kaikuja muinaisuudesta, ajasta jolloin vallitsi täydellinen harmonia koko luomakunnassa. 

Ihmis-asutukset eivät kuitenkaan ole paras mahdollinen ympäristö eläimille. Ne jäävät loukkuihin ihmisten rakennelmiin, tonkivat roskia, jotka eivät ole niiden varsinaista ravintoa ja hätääntyvät ihmisen lähestyessä niitä. Siinä on jotain paradoksaalista. Toisaalta eläimet ovat lähellämme ja toisaalta ne välttelevät meitä. Ne ovat uteliaita ja kuitenkin pelkäävät. Luontaiset vaistot tuovat ne lähellemme kunnes pelko saa ne joko pakenemaan tai puolustautumaan.

Miksi näin?

Kristittynä katselen ympäröivää maailmaa luominen - lankeemus - lunastus -kaaren kautta. Kerran täällä oli hyvä olla. Ei ollut pelkoa. Ei ansoja. Ei kärsimystä. Lankeemus tuotti koko luomakunnalle kirouksen. Ihminen hylkäsi yhteytensä Luojaansa etsiessään jotain parempaa elämälleen. Etsiessään parempaa nautintoa häneen tuli kyltymättömyys. Etsiessään parempaa viisautta ja ymmärrystä hänen mielensä pimeni. Etsiessään parempaa rikkautta hän köyhtyi. Etsiessään parempaa vapautta hän joutui orjaksi. Etsiessään parempaa elämää hän joutui kuoleman valtaan. Ja tästä valinnasta on saanut kärsiä ihmiskunnan lisäksi koko luomakunta. 

Jumala lupaa Sanassaan että "itse luomakuntakin vapautetaan turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen." (Room.8:21). Kristuksen uhrikuolema oli lunastus ja maksu ihmiskunnan rikkomuksista. Koska oikeuden oli tapahduttava, Kristus otti päälleen meille kuuluneen rangaistuksen. Hän kärsi tuomion meidän paikallamme jotta pääsisimme takaisin kiinni elämän tarkoituksesta, pääsisimme takaisin yhteyteen Alkuperämme kanssa.

Mutta Kristuksen vapauttavan työn vaikutus ei pysähdy ainoastaan ihmiskuntaan. Se tulee lopulta koskettamaan koko luomakuntaa. Tämä luomakunta tullaan puhdistamaan alkuperäiseen loistoonsa ja kauneuteensa. Nyt se vielä huokaa. Samoin mekin, jotka olemme osalliset Jumalan puhdistavasta Hengestä, huokaamme. Mutta nyt emme ainoastaan tiedosta jonkin olevan vialla. Meille on myös syntynyt toivo paremmasta. Me odotamme Kristuksen lunastavan työn lopullista ilmenemistä. 

Miten tämä odotus ilmenee Jumalan lunastamassa yhteisössä? Me edistämme osaltamme niin lähimmäistemme kuin koko luomakunnan hyvinvointia. Emme koe lannistuvamme, sillä tiedostamme Jumalan käyttävän työtämme tuodessaan esille tulevan maailmanajan todellisuutta. Tästä syystä kaikki työ ja vaivannäkö luomakunnan edistämiseksi ei lopulta ole turhaa (oli käsitys ihmiskunnan viimeisistä ajoista sitten mikä hyvänsä). Pisarat voivat yhdessä muodostaa vesialtaan. Yhdestä siemenestä voi kasvaa puu. Yksittäiset ihmiset voivat muodostaa liikehdinnän. Jumalan valtakunta on jo tullut - ja on yhä tulossa. Valtakunta, jossa pelko ei ohjaa eikä hallitse enää ihmistä, kuin eläintäkään. Se on valtakunta, jolla ei tule olemaan loppua. 

Miten sinä valat tulevaisuuden toivoa ympäristöösi ja edistät osaltasi luomakunnan hyvinvointia?