Helluntaisanomaa
Seurakuntalainen.fi -sivusto uutisoi 5.10, kuinka helluntaiherätyksen syyspäivillä järjestettiin historiallinen anteeksipyyntöhetki helluntailaisten ja luterilaisten välillä. Periaatteena kuulostaa todella lupaavalta. Itseäni on aina henkilökohtaisesti lämmittänyt vastaavanlaiset kristittyjen lähentymiset yli perinne- ja kirkkokuntarajojen. Matka kuitenkin tähän kyseiseen pisteeseen ei ole ollut lyhyt ja yksinkertainen. Yhteistä anteeksipyyntöä on edeltänyt vuosikymmenten neuvottelut, joiden avulla on opittu ymmärtämään eri tavoin ajattelevaa toista osapuolta.
Tapahtuman tiimoilta Ristin Voitto julkaisi 8.10. erään vanhemman polven helluntailiikkeen pioneerityöntekijän haastattelun. Haastateltava kertoo liikkeen alkuvaiheista ja erityisesti siitä, miten helluntailaisiin suhtauduttiin liikkeen varhaisvuosina. Paljon on tultu noista ajoista eteenpäin. Ja hyvä niin.
Kiinnitin haastattelussa joihinkin sanamuotoihin erityistä huomiota. Haastattelun alussa kerrotaan, kuinka nuorena saarnamiehenä tämä pioneerityöntekijä kierteli ympäri Pohjois-Suomen kyliä, joissa helluntaisanomaa ei oltu vielä kuultu. Haastattelun edetessä käydään läpi kokemuksia menneiltä ajoilta. Pysäyttävin kertomus liittyi kylillä asuneeseen paikalliseen mieheen, joka kävi varoittamassa ihmisiä "lahkolaisten" kokouksista. Pioneerityöntekijän kohdatessa tämän, hän haastoi varoittelijaa perustelemaan miksi evankeliumia ei saisi julistaa. Tähän tämä varoittelija oli ylimielisesti vastannut ettei lue Raamattua. Eikä mennyt kauaa kun tämä varoittelija sai halvauskohtauksen, menehtyen lopulta noin kahden viikon kuluttua.
Se mihin tässä kiinnitin huomiota, on juurikin nämä rinnastukset: helluntaisanoma ja evankeliumi. Toivottavasti en tee haastattelutekstille väkivaltaa, mutta en usko ottavani tässä lainauksia irti niiden asiayhteyksistään, vaikkakin ne esiintyvät eri kohdissa tekstiä. Alussa puhutaan helluntaisanoman levittämisestä ja myöhemmin kuvatun tapauksen yhteydessä evankeliumin julistamisesta. Onko kyseessä yksi ja sama asia? Vai tarkoitetaanko näillä kahta erillistä asiaa? Mitä itse asiassa on tuo helluntaisanoma?
Otan tähän otteen seurakuntalainen.fi tiedotteesta: [Saalem seurakunnan entinen johtaja Klaus] "Korhonen kiitti luterilaista kirkkoa siitä evankeliumin julistamisen esityöstä, jota ilman monet helluntailaisetkaan eivät olisi uskossa."
Mitä tarkoitetaan käsitteellä "evankeliumin julistamisen esityöllä"? Onko se jotain, joka edeltää evankeliumin julistusta, joka valmistaa tietä sille? Tuskin, sillä tekstissä sanotaan, että ilman tätä esityötä monet helluntailaisetkaan eivät olisi uskossa. Onko se sitten jotain, jota tarvitaan evankeliumin julistuksen lisäksi, jota ilman evankeliumi itse jäisi vajaaksi? Mitä näillä käsitteillä tahdotaan viestittää? Jos evankeliumin julistuksen myötä helluntailaisetkin ovat kääntyneet kristityiksi, mitä muuta sanomaa maamme (saatika mikään maa) enää tarvitsee? Tarvitsemmeko me helluntaisanomaa? Itse en näin suoralta istumalta kykene vastaamaan näihin kysymyksiin, sillä minun tulisi saada ensiksi selko, mitä näiden käsitteiden käyttäjät itse niillä tarkoittavat.
Tarkoitus ei ole tässä yhdistää sinänsä kahta erillistä julkaisua yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta olen tahtonut poimia molemmista teksteistä nämä tietyt epämääräiset käsitteet, joihin tekstien lomassa on viitattu. Koska aihe on molemmissa julkaisuissa sama, uskaltaisin väittää, että jonkinlainen yhteys näiden käsitteiden välillä vallitsee. Mutta mitä ne sitten tarkalleen ottaen merkitsevät, ovat parhaiten määriteltävissä niiden toimesta, jotka niitä käyttävätkin. Muutoin joidumme spekuloimaan, pahimmassa tapauksessa syyllistyen jopa väärän todistuksen antamiseen lähimmäisestä.
Kommentit
Lähetä kommentti