Kirja-arvostelu: Kristityn vaellus osa 3/3

Tämä on kolmas osa Kristityn vaellus -kirjan arvostelusta:

Jatkatessaan matkaansa Turhuuden markkinoilta Kristitty sai uuden matkatoverin, Toivorikkaan. Hänen kanssaan matkaa tehtiin loppuun asti, aina Kuoleman virralle saakka. Juuri ennen kuolemaansa he kohtasivat nuorukaisen nimeltä Taitamaton. Hänen kanssaan Kristitty kävi pitkän keskustelun Taitamattoman sieluntilasta ja tämän jumalasuhteesta. Keskustelu toi ilmi kuinka Taitamaton on oman sydämensä pettämä, pitäen itseään pohjimmiltaan hyvänä ihmisenä. Hänen uskonsa osoittautuu ennemminkin uskotteluksi, vääräksi ja omavanhurskaaksi. Hänelle nimittäin Kristuksen täydellisen vanhurskauden omistaminen merkitsi omille himoille antautumista. Tästä syystä hän piti tiukasti kiinni ajatuksesta, että hän voi omalla uskollaan ja kuuliaisuudellaan tulla Jumalan hyväksymäksi. Keskustelu päättyy Taitamattoman halutessa jäädä jälkeen Kristitystä ja Toivorikkaasta ja käydä matkaansa omiin nimiin. 

Kuvaus Taitamattomasta on melko tyypillinen kuvaus ihmiskeskeisestä opista ja vakaumuksesta. Tällaiselle ihmiselle ajatus perisynnistä ja syväluotaavasta turmeluksesta tuntuu vastenmieliseltä. "Minulla on hyvä sydän. En tahdo koskaan uskoa, että sydämeni on niin paha." Taitamattoman tavoin ihmisen alkaessa vertailemaan itseään muihin, hänen näkemyksensä itsestä vääristyy.

Kuinka tällaisella ihmisellä voisi olla tarve Kristukselle? Tai oikeastaan, mitä Kristus ylipäätään merkitsee tällaiselle ihmiselle? Taitamattomalle Kristus mahdollisti Jumalan hyväksymään Taitamattoman kuuliaisuuden: "Kristus tekee ansioillaan minun uskolliset työni kelvollisiksi Isän edessä ja niin minä tulen vanhurskautetuksi." 

Kristitty vastaa tähän väitteeseen sanomalla Taitamattoman uskoa uskotteluksi, omavanhurskaaksi ja siten Jumalan vihan alaiseksi. Kristuksen täydellisen vanhurskauden hyväksyminen on myrkkyä syntiselle luonnollemme. Mutta jos me emme voi vaikuttaa vanhurskauttamiseemme Jumalan edessä, eikö tällainen ajatus rohkaise silloin antautumaan himojensa vietäväksi?

Tällainen ajatus paljastaa sisimmän todellisen luonteen. Se ei elä pyhyydessä ja kuuliaisuudessa rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Tällaiselle ihmiselle Jumala on pelkästään sääntöjä lateleva ja lakia julistava Jumala, joka tarjoaa keppiä ja porkkanaa. Parhaiten menestyneet palkitaan maineella ja kunnialla. Jumalalle eletään pelkästä velvollisuudesta ja omahyväisyydestä käsin. Jos kaikki on yksin Jumalan työtä, miksi pitäisi ponnistella? Eikö silloin voisi tehdä omien halujensa mukaan? 

Mutta tällainen sydän ei ole käsittänyt mitä Jumala on Pojassaan tehnyt puolestamme. Hän ei ole osallinen Jumalan rakkaudesta ja siitä käsittämättömästä armosta jonka olemme saaneet ottaa vastaan. Mitä Kristus todella saa aikaan ihmisessä, on nöyryys ja rakkaus Jumalaa, Hänen nimeään, Sanaansa, teitänsä ja kansaansa kohtaan.

Jolle paljon on annettu anteeksi, rakastaa paljon (Luuk.7:36-50).