Lukusatoa

Viimeisen kahden kuukauden aikana on tullut selätettyä useampi kirja. Tässä olisi arvio yhdestä lukemastani teoksesta:

Ensimmäisenä vuorossa Matt Merkerin Corporate Worship: How the Church Gathers as God's People (Yhteinen jumalanpalvelus: kuinka seurakunta kokoontuu Jumalan kansana). Nykyisen pandemian aikana monet seurakunnat ovat joutuneet muotoilemaan kokoontumisensa uudelleen, toisten jopa lopettaen kaikki yhteiset tilaisuutensa. Aihe on siis enemmän kuin ajankohtainen. Vaikka kirja on julkaistu tänä vuonna (2021), siinä ei juurikaan oteta kantaa itse pandemiaan. 

Kirjan tarkoitus on muotoilla teologiset perusteet yhteisille kokoontumisillemme: ketkä kokoontuvat, miksi kokoonnutaan, mitä jumalanpalveluksissa tapahtuu, liturgian merkitys, sekä yhteisen laulamisen merkitys. Kirjan loppuosaan on laitettu liitteeksi esimerkkejä erilaisista jumalanpalvelusten rungoista (esimerkit tulevat vapaakristillisistä, reformoiduista ja baptistisista seurakunnista ympäri maailmaa). 

Edellämainitut osa-alueet ovat myös itsellänikin olleet mielen päällä enemmän tai vähemmän viimeisen puolentoista vuoden ajan. Mennyt aika on pysäyttänyt pohtimaan juurikin näitä peruskysymyksiä, joita (häpeäkseni myönnän) olen pitänyt liiankin itsestäänselvinä. Miksi meidän tulisi kokoontua? Miksi jumalanpalvelukset koostuvat tietyistä elementeistä? Vaikka päädynkin olemaan yhtä mieltä kirjoittajan kanssa, näen hänen toisinaan antavan painoarvoa sellaisille Raamatun teksteille, jotka eivät mielestäni niin suoraan opeta meille yhteisen kokoontumisen tarkoitusta tai mistä osista liturgian tulisi koostua. Kyse on lopulta hermeneuttinen (tulkintaopillinen): mitkä tekstit toimivat lukijoille deskriptiivisina (ts. kuvaavina) ja mitkä preskriptiivisina (ts. ohjaavina)? Missä määrin esimerkiksi alkuseurakunnan kokoontumiskäytännöt toimivat ohjeellisina myöhempien aikojen seurakunnille? Tai mennen vielä enemmän ajassa taaksepäin: tulisiko Uuden liiton jumalanpalveluksen heijastella Vanhan liiton jumalanpalvelusten liturgiaa?

Mitä tulee taas käsitteeseen liturgia, kirjoittaja osoittaa mielestäni hyvin, kuinka korkeakirkollisesta mielleyhtymästään huolimatta jokaisen paikallisseurakunnan kokoontumista ohjaa tietty järjestys, eli liturgia. Eikä se rajoitu ainoastaan jumalanpalveluksiin. Kaikki järjestelmällinen toiminta elämässämme on liturgista. Siitä liturgiassa on lähtökohtaisesti kyse. Kun siis käsitettä sovelletaan kirkollisiin tapahtumiin, kyse on yksinkertaisesti tilaisuuden sisällöstä ja sen järjestyksestä. Näin ollen edes evankelisten herätyskristittyjenkään ei tulisi vierastaa kyseisen termin käyttöä.

Alkamatta seikkaperäisemmin paljastamaan kirjan sisältöä, haluaisin nostaa esille kirjoittajan ajatuksen jumalanpalveluksen merkityksestä. Yhteisellä kokoontumisellamme on Merkerin mukaan sekä vertikaalinen (Jumalaan kohdistunut) kuin myöskin horisontaalinen (toisiimme kohdistunut) ulottuvuutensa. Yhteisten jumalanpalvelustemme tulisi olla Jumalakeskeisiä, jota sävyttää kunnioitus, ilo ja kiitollisuus. Jumalakeskeinen kokoontuminen on taas seurakunnalle kasvuksi ja edistykseksi. Nämä ulottuvuudet toimivat toisiaan täydentävästi.

Miltä sitten tällaisen jumalanpalveluksen tulisi näyttää? Ensinnäkin, evankeliumin sanan tulisi sävyttää jumalanpalveluksen kulkua alusta loppuun saakka, olipa kyse sitten rukouksista, lauluista tai saarnasta. Jumalanpalveluksen kaari noudattaa Raamatun suurta kertomusta: luominen - lankeemus - lunastus. Me ylistämme Jumalaa yksistään jo siitä syystä kuka Hän on mutta myöskin Hänen luomistekojaan. Me tunnustamme syntimme ja ilmaisemme tarpeemme Hänen armolleen. Me kiitämme Jumalaa Hänen armostaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Toiseksi, yhteinen jumalanpalvelus tulisi olla Jumalan kohtaamista. Me saavumme paikalle rukoillen, odottaen Jumalan ilmestymistä kansansa keskuudessa ja että Hänen sanansa tekisi työtään elämissämme. Kolmanneksi, jumalanpalvelus on vastakulttuurillinen kannanotto. Kokoontumisellamme osoitamme kuuluvamme toiseen maailmaan. Meillä on valtakunta, joka ei järky. Meillä on julistettavana sanoma, joka on radikaalia toivon sanomaa toivottomalle ihmiskunnalle. Neljänneksi, jumalanpalveluksen sisällön on oltava harkittua ja rationaalista. Emme ole suorittamassa yksittäisiä rituaaleja ilman todellista merkitystä. Meidän tulisi tietää miksi laulamme, miksi rukoilemme, miksi annamme rahaa kolehtiin ja miksi kastamme ihmisiä kastealtaassa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli antoisa ja kuten aiemmin mainitsin, hyvinkin ajankohtainen. Vaikkei kirjoittajan kanssa päätyisikään olemaan kaikesta samaa mieltä, näkisin erittäin tärkeänä tuoda yleiseen seurakunnalliseen keskusteluun kirjassa nostetut aiheet.

Suosittelen tätä ehdottomasti jokaiselle kristitylle, sillä ei ole olemassa kristittyä ilman seurakuntaa ; )