Historiallisesta rekonstruktiosta

Raamatuntutkimuskirjallisuudessa törmää ajoittain käsitteeseen historiallinen rekonstruktio. Kyseessä on menetelmä, jolla pyritään rakentamaan uudelleen mahdollisimman tarkasti tekstin historialliset ja kulttuurilliset taustat tekstin ymmärtämiseksi.

Menetelmän takana on hermeneuttinen periaate, jonka mukaan Raamatun teksti ei voi olla nykypäivän lukijoille eri kuin mitä se oli tekstin alkuperäisille vastaanottajille. Periaate on mielestäni looginen. Kun esimerkiksi Jeesuksen oppilaat kysyivät häneltä milloin Jerusalemin temppeli tuhoutuisi ja mitkä olisivat merkkejä tämän toteutumisesta, on oletettavaa että Jeesuksen vastaus kohdistuu heille, jotka sitä paikan päällä häneltä kysyivät (Matt. 23-25; Mark. 13; Luuk. 21).

Periaate auttaa myös tekemään eron yleisten ja henkilökohtaisten opetusten ja kehotusten välille. Kun esimerkiksi Paavali pyytää Timoteusta tuomaan Paavalin päällysviitan ja kirjakääröt, on selvää ettei teksti ohjaa lukijoita etsimään kaapua ja kirjakääröjä miehelle, joka kuoli lähes 2000 vuotta sitten (2. Tim. 4:9-13).

Periaatteen avulla myös ymmärretään etteivät muinaiset tapahtumat ja käytännöt ole tarkoitettu sellaisenaan noudatettavaksi, ellei jokin muu Raamatun teksti sitä suoranaisesti ilmaise. Esimerkiksi ehtoollisen vietto ei toteudu kerran vuodessa myöhään illalla kahdentoista juutalaismiehen kanssa rakennuksen yläkerrassa, vaikka Jeesus asettikin perustuksen ehtoollisen viettämiselle jäähyväisateriallaan. Ehtoolliseen liittyvät universaalit ohjeistukset ja käytännöt ovat juonnettavissa ennemminkin muista Raamatun teksteistä.

Uskon edellämainittujen hyötyjen olevan sanomattakin selviä kaikille lukijoille. Palatakseni kuitenkin takaisin historialliseen rekonstruktioon Raamatun tutkimuksessa, näen menetelmässä huomattavia heikkouksia. 

Ensinnäkin, olemme aikaan ja paikkaan sidottuja. Jokainen meistä on aikamme lapsi. Mitä kaukaisemmasta ajasta alamme puhumaan, kohtaamme väistämättä kuilun itsemme ja muinaisen ajan välillä. Emme kykene siirtämään itseämme menneisyyteen, tullen siten osalliseksi menneen ajan hengestä. Historian tutkiminen ja sen tunteminen - joka mielestäni on tärkeää ja jopa Raamatullista - on hyvin monimutkainen tehtävä. Emme koskaan voi tyhjentävästi tiedostaa mitkä kaikki tekijät ovat olleet osallisina tai olleet vaikuttamassa jonkin tietyn tapahtuman ja idean syntymiseen.

Esimerkiksi jos tätä kirjoittamaani tekstiä alettaisiin tutkimaan vaikkapa 500 vuoden kuluttua, on tekstini alkuperäisen tarkoituksen tavoittamiseksi selvitettävä kuka minä olen, millaiset ovat taustani, mikä oli se aika jossa kirjoitin tekstini, mitkä tekijät ovat edeltäneet kirjoitustapahtumaa, mitkä ovat motivoineet minua tähän jne.

Fakta on kuitenkin, ettei yksikään tutkija tule pääsemään mieleni sisälle (hyvä kun siitä otan aina itsekään selvää!). On turvauduttava menetelmiin, joiden avulla pitää päätellä mikä on tekstini merkitys vaikuttaisi olevan. Kuitenkin kattavimmatkin argumentit rakentuisivat silti spekulaatiolle. 

Kun Raamatuntutkimuksessa toteutetaan historiallisen rekonstruktion menetelmää, ajaudutaan ennemmin tai myöhemmin puhumaan todennäköisyyksistä, olettamuksista ja arveluista. Tutkimustyö voi olla hyvinkin laaja-alaista ja huolellista, mutta mitään lopullista se ei kykene tarjoamaan - varsinkin kun saamme koko ajan lisää tietoa historiasta. 40-sivuinen tutkimus jonka mukaan Lasarus saattoi olla Johanneksen evankeliumin kirjoittaja, on kumottavissa mikäli saataisiin jostain absoluuttinen fakta kuka tekstin kirjoitti (olettaen ettei kirjoittaja ole Lasarus). Yksi pieni fakta voi siis tehdä tyhjäksi kauan kestäneen ja laaja-alaisen tutkimustyön kertaheitolla!

Toiseksi, ja mielestäni merkittävin historiallisen rekonstruktion heikkous piilee sen gnostilaissävyisessä ajattelussa. Toisin sanoen, menetelmän puolestapuhujat ilmaisevat käytänteillään, ettei Raamattua voida ymmärtää oikein, ellei olla perillä sen historiallisista taustoista. Jumalan Sana aukeaa vain heille, jotka ovat kokeneet valaistumisen vastaanottaessa tiedon (vai pitäisikö sanoa olettamuksen) muinaisesta ajasta. 

En vastusta lainkaan historian tutkimusta. Päinvastoin. Näen historian tuntemisen olevan Raamatullista (esim. Deut. 8:10-20; Ps. 78; 107; 108). Mutta onko Jumalan puheen ymmärtäminen historian tuntemisen varassa (ajatus Jumalan puheesta Raamatussa vaatisi toki oman postauksesta)? Eikö Raamattu itsessään olekaan riittävä sen ymmärtämiseen? Mitä tapahtui huolelliselle ja järkevälle tekstin lukemiselle, jossa teksti itse tarjoaa kaiken sen, mitä sen ymmärtämiseen tarvitaan? 

Näen historiallisen rekonstruktion välttämättömyyden Raamatuntutkimuksessa olevan sävyltään elitistinen. Mitä meidän tulisi ajatella silloin esimerkiksi Raamatun käännöstyöstä, saatikka sen opettamisesta? Onko niiden kansojen ymmärrys Jumalan tahdosta vaillinainen, joilla on käytössä ainoastaan Raamattu? Ovatko paikallisseurakunnan jäsenet riippuvaisia opettajasta, joka on perillä miten Raamatun aikoina toimittiin?

Myönnän toki, että Raamattu pitää sisällään materiaalia joka vaikuttaa selvältä ja järkevältä kun saanut valaistusta taustoihin. Mutta jäänkö jotain vaille mikäli ulottuvissani ei ole tällaisia lähteitä? Mitä se kertoo silloin Jumalasta, joka on ilmoittanut itsensä erityisesti sanallisessa muodossa? Jos uskomme Raamatun Sanan Jumalasta, jolla on tahto pelastaa luomansa ihminen, tekisikö Hän sen silloin arvoituksin, odottaen että selvitämme ensin Hänen viestinsä historialliset taustat? Taustat, jotka muuttuvat tiedon päivittyessä. Milloin meillä on sitten tarpeeksi tietoa?

"Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin." (2. Tim. 3:16,17)

"Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille hänen tuntemisensa kautta kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon. Hän on kutsunut meidät omalla kirkkaudellaan ja voimallaan ja niiden kautta lahjoittanut meille kallisarvoiset ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden avulla tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee." (2. Piet. 1:3,4)